Kivilintutaulu askartelu

Joskus on mukavaa tehdä jotain ihan helppoa ja yksinkertaista. Tämä kivilintutaulu on aivan taatusti sellainen. Vaikka kivilintuaskartelu on simppeli askartelu kaikin tavoin, lopputulos näyttää kuitenkin hienolta.

Sitä saattaa ajattella että ei sellaisia sopivia kiviä ole.. Mutta niitä löytää kuitenkin varsin helposti tien varsilta, rannoilta, puistoista, kotipihalta tai vaikka mistä! Pitää vain ottaa asiakseen tiirailla maata, niin kohta materiaalia on vaikka miten paljon. Ja toki nykyään saa kiviä ostaakin, mutta itse koen että löytämisen ilo on osa koko riemua, varsinkin kun ottaa lapset mukaan etsintöihin. Silloin alkaa löytymään jo vaikka mitä!

Lintujen sijaan voi kivistä toki askarrella mitä ikinä mieleen tulee, mutta näihin lintuihin tarvittavia kiviä löytyy ehkäpä helpoiten.

Taulun pohjaksi kelpaa maalaamatonkin alusta, mutta mielestäni alustan maalaaminen on niin helppoa, ettei sitä ainakaan vaikeuden tähden kannata jättää tekemättä. Tietyllä tapaa taulu saa mielestäni syvyyttä maalattuna, mutta tämä on tietenkin makuasia. Taulun koon suhteenkin on vapaat kädet, mutta esimerkiksi omani ovat n.15×15 cm

Tähän kivilintutaulu askarteluun tarvitaan

Muutamia kiviä
Oksan pätkä
Liimaa
Akryylimaalit ja tarvikkeet
Taulun pohja joka voi olla esim laudan pätkä, vanerin pala, paksua pahvia tai vaikka vanha päre
Pala paperia
(Kaksipuolinen teippi)

1. Ota taulupohjasi eteesi ja jos siinä on puun syyt näkyvissä niin aseta ne vaakasuuntaan, ne kannattaa hyödyntää maalaamisessa ja toisaalta syiden kanssa ristiin maalaaminen ei tuota ehkä haluttua lopputulosta.

2. Mieti millaiset sävyt haluat taulupohjaasi maalata. Ota värit esimerkiksi taivaalta auringonlaskusta, revontulista, pakkasillasta tai mistä sinua miellyttääkin. Valitse niistä esimerkiksi kolme pääsävyä.

3. Rutista akryylivärituubeista värit suoraan taulupohjalle siinä järjestyksessä kuin ne haluat siellä esiintyvän (mieti omaa taivasmallia), esimerkiksi kuten kuvassa alla.

4. Kasta sivellintä niin ettei se ole kuitenkaan vettä tippuva ja ala tasoittaa värejä vaakasuuntaisin vedoin, reunasta reunaan. Anna värien sekoittua hieman niissä kohdin kun värisävy vaihtuu. Aloita maalaaminen esim ylhäältä ja etene alas. Taulun alaosa syntyi tässä siveltimeen kertyneestä värien sekoituksesta,  jonka vaan levitin paikoilleen.

Jos värien käyttö jännittää, voi maalausta harjoitella ensin vaikkapa pahvinpalalle, mutta se on kyllä helpompaa kuin miltä kuulostaa! Rohkeasti yrittämään!

Voit maalatessasi lisätä joukkoon tipan (tai tarpeen mukaan) valkoista jos tuloksesta tulee mielestäsi liian tumma, vielä värien ollessa märkiä.

Valkoinen vedellään samaan tyyliin värien joukkoon kuin muutkin tässä käytetyt värit. Mutta rutista valkoinen erilliseen astiaan ettei tule vahingossa laitettua liikaa.

Jos haluat oikein viimeisen päälle tehdä taulusi, maalaa myös taulun reunat sopivalla sävyllä. Jos laitat tauluusi kehykset tai olet yhtä suurpiirteinen kuin minä, ei maalaamiselle ole tarvetta.

5. Kun taulupohjasi on kuivunut, voit alkaa sommitella oksaa ja kiviä pohjalle. Katkaise oksa sopivan mittaiseksi vaikkapa oksasaksilla tai puukolla. Liimaa kappaleet runsaalla liimalla paikoilleen ja anna kuivua kunnolla.

Tauluun voi halutessaan kiinnittää ripustusta varten koukun. Itse käytin toiseen tauluuni sukkapaketista tullutta muovikoukkua, jonka kiinnitin taulun taustalle niittipistoolilla. Toinen tauluistani oli niin paksulle laudanpätkälle tehty, että se pysyy pöydällä pystyssä ilman tukisysteemejäkin, mutta varmaan yksinkertaisin tapa saada taulu pysymään pystyssä pöydällä, on liimata taulun taakse alareunaan tarpeeksi leveä puun pala tai vaikka kivi joka tukee taulun.

6. Tämän vaiheen voi jättää halutessaan pois, mutta itsestäni oli hauskaa lisätä tauluun jokin naseva elämän viisaus tai jokin ”juttu”. Sen tekemiseen tarvitset palan paperia, johon kirjoitat haluamasi aforismin tms. Voit laittaa sanomallesi puhe- tai ajatuskuplan tai voit muuten vain rajata ja koristella sitä. Leikkaa se sitten irti ja kiinnitä paikoilleen kaksipuolisella teipillä. Voit tietenkin myös liimata paperin paikoilleen, mutta jos sanoman haluaa joskus vaihtaa, onnistuu se teipillä kiinitetyllä lapulla helpommin.

Ideana tähän lisäksi se, että tauluun voi aforismin tms sijaan liimata esimerkiksi paperiliittimen tai klipsin, sen avulla tauluun voi laittaa kauppalapun talteen ikäänkuin lintujen puheenaiheeksi.

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*