Hologrammi video laatikko

Vanhempi tyttäreni on innostunut vocaloideista eli kuvitteelisista artisteista ja muutenkin manga on vienyt mennessään koko tytön. Niinpä rakensimme hänelle hologrammi laatikon, jossa voi katsella hologram ready -videoita.

Tekeminen on aika yksinkertaista, eivätkä tarvikkeetkaan kummoisia ole. Kaiken hyvän lisäksi tämä askartelu on aika suurpiirteistä, joten sopii vähemmän askartelusta pitävillekin.

Tarvitset:

Kenkälaatikon tai vastaavan pienehkön pahvilaatikon
Kiiltävä kalvo, kuten piirtoheitin- tai näytön suojakalvo. Itse käytimme laminointikalvoa.
Teippi
Tussi
Sakset
Tabletti tietokone

1. Sovita tablettia laatikon päälle ja merkitse laatikkoon tussilla merkki molemmin puolin siihen kohtaan johon tabletti ulottuu.

Hologrammi video laatikko

2. Leikkaa laatikko poikki merkkien kohdalta ja säästä pois leikattava osa vielä toistaiseksi.

Hologrammi video laatikko

Hologrammi video laatikko

3. Leikkaa pois leikatusta osasta yksi alunperin lyhyempi seinä kokonaan irti. Loput pois leikatusta osasta pahvilaatikkoa, paitsi leikattu seinä, voidaan nyt heittää pois.

4. Teippaa irti leikattu seinä laatikon sille puolelle, josta laatikko aiemmin katkaistiin, jotta syntyy pienempi laatikko.

5. Piirrä ja sen jälkeen leikkaa viivoja pitkin laatikon ehjälle pitkälle sivulle n. 1-2 cm päästä reunoista (katselu-) aukko.

(5 1/2. Parhaan tuloksen katselulle saat, jos maalaat laatikon sisältä mustaksi.)

6. Aseta kalvo kallelleen siten, että kalvon etureuna on nurkassa lähinnä juuri leikattua aukkoa. Aseta kalvo makaamaan takaseinää vasten.

7. Teippaa kalvo paikoilleen mahdollisimman vähän kupruilevasti. Leikkaa laatikon yli menevä muovikalvo pois.

(7 1/2. Halutessaan laatikon voi päällystää vaikka kauniilla lahjapaperilla.)

8. Aseta tablettiin hologram ready -video ja tabletti laatikon päälle, käynnistä video ja voit nauttia laatikossa esiintyvistä vocaloideista tms. Ruudun automaattinen kääntäminen kannattaa kytkeä pois käytöstä.

Puuhakerhossa tapahtuu

Vinkki!

Osa nettiselaimista skaalaa värityskuvat pienemmäksi, kun niitä yrittää tulostaa. Tallenna kuva omalle koneelle ja tulosta esim. Windowsin kuvan katseluohjelmasta, niin kuva on A4-kokoinen.

Aiheet: Avainsanat:

Nämäkin saattavat kiinnostaa sinua

Tervetuloa Puuhakerhoon

Puuhakerho on viiden lapsen äidin ylläpitämä lapsiystävällinen ideavarasto. Tänne kerätään pikkuhiljaa kaikenlaista puuhaa lapsille ja vähän varttuneemmillekin sadepäivien tai muuten tekemistä kaipaavien iloksi. Täältä kaikki…

Tulostettava laskemisharjoitus – kuinka monta koiraa?

Tulosta tästä hauska koira aiheinen laskemisharjoitus lapselle. Tarkoitus on laskea kuinka monta koiraa kuvassa on ja merkitä luku vieressä olevaan laatikkoon. Kuvat voi myös värittää.

Pääsiäispupu askartelu

Tämä helppo söpö pääsiäispupu askartelu sopii mainiosti pienten kanssa yhdessä tehtäväksi tai vähän isommillekin askartelijoille. Pupu sopii mitä parhaiten pääsiäspöytään suklaamunien tai servettien pidikkeeksi, mutta…