Käsityöblogi: Langanpäästä kiinni -tennarisukat

Aloitan tänään täällä Puuhakerhossa tällaisen sarjan kirjoituksia blogi tyyliin, joissa kerron seikkailuista käsityön ihmeellisessä maailmassa tai “hullutuksistani” siellä.

Tarkoitus on jakaa kokemuksiani, ehkä vinkkejä tai muuta toivon mukaan hyödyllistäkin muun turinan seassa.

Toive olisi se, että sitä kautta joku muukin saattaisi innostua näistä harrasteista.

Ja jos siis oikein hyvin kävisi, onnistuisin rohkaisemaan muita yrittämään ja onnistumaan..

Minun (viimeisin ja toistaiseksi ainakin pysyväksi muuntunut) lankahullutukseni alkoi oikeastaan, kun sain äidiltäni lahjaksi laatikollisen lankoja muutama vuosi sitten.. Pitihän niistä alkaa jotain kehittelemään..

Olen joskus lapsena koulutyönä neulonut jotkut villasukat ja jopa villapaidankin. Virkkasin patalappuja ja jotain pientä liinan tapaista.

Pidin hommasta jo silloin kovasti, mutta jotenkin kädet oli muka kankeat eikä jälki ollut ihan sitä mitä halusin, ei lähelläkään luokkani parhaita ja ehkäpä minulta puuttui se tärkein.. Nimittäin pitkäjännitteisyys.

Yritin minä silti vapaa-ajallanikin jotakin värkätä, mutta koska koulussa saadut taidot eivät pitkälle riittäneet, eikä minulla ollut lähipiirissä opettajaa, tyssäsi asia aina siihen. Innostus sitten haaleni, kun ei omasta päästä saanut jotain asiaa ratkaistua..

Jälkeenpäin olen miettinyt miksi ihmeessä ei tullut mieleen mennä kirjastoon etsimään tietoa.. Ehkä en tiennyt, että asiasta olisi olemassa kirjoja.. Silloinhan ei mitään nettiä ollut edes.

Joskus vasta vuosia myöhemmin kirjastosta lainasin jotain kirjoja (netti ehkä teki tuloaan vasta), joissa oli perusohjeita ja yritin minä niitä toteuttaakin, mutta eipä paljon jäänyt näytettävää tai edes mainittavaa.. Paitsi jättiläismäiset villasukat ja keskeneräiseksi jäänyt pipo.

Innostus tyssäsi silloin aina johonkin ohjeen epäselvyyteen tai johonkin mitä en vaan hallinnut.. En sitten jaksanut yrittää tarpeeksi ratkaistakseni ongelman.

Olen kuitenkin sen jälkeen (ennen lahjaksi saamaani lankalaatikkoa) vuosien aikana aikuisiällä saanut aikaiseksi jollain simppeleillä tai minun järkeeni sopivilla ohjeilla muutamat perus villasukat, lapaset, kauluripipon, lasten villapaidan tai pari.

Innostuin silloin sen verran asiasta, että suunnittelin lasten lapasiin omia kehittämiäni kuvioita.. Koskaan en sitten kuitenkaan niitä tehnyt lopputuotteeksi asti. En oikein tiedä miksi.. Ehkä vauva arki ja muu elämä sitten vaan jyräsi silloin. 

Kuitenkin sitten 2018, kun se lankakasa ilmaantui eteeni, päätin tarttua härkää sarvista ja opetella asian niin, että se alkaisi sujumaan.

Enpäs tiennytkään silloin mihin oikein pääni lykkään.. Tässä sitä ollaan nyt sitten sormet syyhyten uutta tekemään vaikka saattaa olla jo ennestäänkin kolme työtä tekeillä..

Nykyään kun netti on pullollaan hyviä ohjeita ja videoita, on opetteleminenkin paljon helpompaa. Ja ideoita pursuaa niin, että mukana ei meinaa pysyä. 

Jokatapauksessa vuonna 2018 ajattelin aloittaa jostain jollain tavalla tutusta ja niinpä ensimmäisenä valmistui kas vain, villasukat..

Mutta koska jotenkin vaan se tavanomainen ei jaksa useinkaan innostaa, lähdin etsimään vähän erilaista mallia. Vähän kaipaan aina itselleni haastetta, vaikka ei olisi kykyjä edes yksinkertaisempaankaan.. 

Ja niin päädyin tekemään nuo tennarisukat. Kiitos vain ohjeen selkeydestä tekijälle! En lannistunut missään kohtaa, vaikka pari virhettä pääsikin tulemaan..

Yksi virheistä tapahtui sukissa olevan pitsikuvion kohdalla kun talon hulinoissa puikko tipahti.. Enkä millään enää saanut jäljitettyä, että mikä kiepautus nyt pitää korjata mihin suuntaan..

Annoin sen itselleni lopulta anteeksi ja annoin olla kun ensin tunteja olin tuhrannut yhden pitsikuvion kanssa.. Taidan olla vähän perfektionisti noissa jutuissa..

Nyt kun katson niitä sukkia, tekisi mieli purkaa ne.. 

No sukista tuli sitten tosiaankin vähän tuollaiset.. Ei nyt ihan kuten esikuvansa.. Lanka ei ollut ihan parasta tuohon hommaan, vaan mistäpäs olisin sen silloin tiennytkään. Mutta tulipa tehtyä.. Ja seli seli.. Lämmittää nuo nyt ainakin. Ja harjoitus tekee mestarin..

En kuitenkaan antanut epätäydellisyyden lannistaa itseäni ja jatkoin harjoittelua vähän toisesta suunnasta.

Nyt, paljon noita sukkia myöhemmin olenkin todennut ja havainnut, että minun juttuni on enemmänkin virkkaaminen kuin neulominen. 

Kun saan virkkuukoukun käteen, olen kotona! Siltä tuntui muuten melkein heti kun ensimmäistä virkkaukstani tein tämän uuden kässä kauteni aikana.

Hämmästyin itsekin miten hyvin virheistäkin huolimatta tajusin miten se homma etenee. Vaikka siinäkin on yhä paljon opittavaa, se jo kumminkin sujuu ja menee siis jakeluunkin jollakin tasolla ainakin.

Näistä mainituista sukista lähtien olenkin aina välillä neulonut ja hiljalleen yritän saada sen haltuun yhä paremmin ja paremmin.

Mutta aina se vaan tuntuu haastavalta. Ehkäpä siksi, etten minä jaksa niitä perus juttuja kovin monta tehdä.. Aina muka pitää jotenkin jotain hienompaa saada aikaan. Höh. Sellainen pöhkö sitä sitten on.

Kun sitten työ on valmis, olen palkinnut itseni usein jollakin ihanalla virkkauksella.. Kuten sanoin pöhkö mikä pöhkö!