Tervapata

Onpahan tämänkin perinteisen leikin ohjeet painuneet ihan unholaan, joten otetaanpa esittelyyn tervapata.

Tähän leikkiin on hyvä olla useampia leikkijöitä ja alue jossa leikitään olisi hyvä olla kohtalaisen tasainen. Lisäksi tarvitaan jokin pieni oksan pätkä, tikku tms.

Alueelle piirretään niin iso ympyrä, että sen kehälle mahtuu jokainen leikkijä mukavasti ja jäisi vielä vähän väliä seuraavaan kehällä olevaan leikkijään. Lekkijöiden ympärille piirretään vielä puolikaaren muotoinen “korva” omaksi paikaksi. Kehän keskelle piirretään lisäksi pienempi ympyrä eli tervapata. Yritin luonnostella asiasta jonkinlaisen kuvan joka on tässä alla.

1. Valitaan tai arvotaan leikkijöistä ensimmäiseksi kiertäjäksi. Muut leikkijät asettuvat kehän “korviin”, kasvot kohti keskustaa.

2. Kiertäjä ottaa tikun käteensä ja lähtee kiertämään kehää kierroksen tai muutaman verran, lekkijöiden selän takaa.

3. Kiertäjä tiputtaa huomaamattomasti tikun kiertäessään kehää jonkun leikkijän selän taakse. Se jonka selän taakse tikku pudotettiin, lähtee nopeasti juoksemaan vastakkaiseen suuntaan kuin kiertäjä. Molemmat pyrkivät ensiksi tyhjäksi jääneelle paikalle jonka luona tikku on.

4. Se joka ehtii tyhjään “korvaan” ensin, saa jäädä siihen ja ilman paikkaa jäänyt ottaa tikun ja ryhtyy kiertäjäksi.

5. Jos se jonka taakse tikku pudotettiin ei huomaa tikkua ennen, kuin kiertäjä on tehnyt kierroksensa takaisin hänen kohdalleen, joutuu tervapataan. Tervapadassa ollaan sovittu aika tai sieltä vapaudutaan kun joku muu joutuu sinne tai kun tietty sovittu aika on kulunut.

Puuhakerhossa tapahtuu

Vinkki!

Osa nettiselaimista skaalaa värityskuvat pienemmäksi, kun niitä yrittää tulostaa. Tallenna kuva omalle koneelle ja tulosta esim. Windowsin kuvan katseluohjelmasta, niin kuva on A4-kokoinen.

Aiheet: Avainsanat:

Nämäkin saattavat kiinnostaa sinua

Eskarilaisen oma pieni vuodenaikakansio askartelu

Tässä tämänkertaisessa askartelussa riittää puuhaa pidemmäksi aikaa, sillä tässä idea ei ole saada tätä kerralla valmiiksi. Tällä kertaa teemme eskarilaiselle – joka täältäkin taloudesta löytyy,…

Puuhippa leikki

En itse ole tätä puuhippa leikkiä koskaan leikkinyt tai edes kuullut tästä ennenkun joku siitä vinkkasi minulle. Koska leikki todella vaikuttaa niin hauskalta kuin kehujat…

Takka

Nukkekodin tarvikkeiden tekeminen on hurjan hauskaa, mutta joskus tuntuu ettei tarvittavia materiaaleja ja työkaluja ole helposti saatavilla. Siksi tämä takka onkin niin ihana ja helppo…