Hullunkuriset linnut askartelu

Etsiskelin hiljakkoin sopivaa askarteluideaa netin ihmeellisestä maailmasta 3-vuotiaalleni. Löytämistäni ideoista tuloksena sitten syntyi tällainen hauska hullunkuriset linnut askartelu.

Toteutin idean siis yhdessä juniorini kanssa siten, että minä leikkasin osat sekä itselleni ja hänelle.

Sen jälkeen aloin värittämään omia kappaleitani ja siitäkös pikkuneiti innostui omille kappaleillensa antamaan mitä värikkäimmän silauksen. Tämän jälkeen homma etenikin minun tehdessä edellä ja pieni perässä.

Askartelu sopi siis valtavan hyvin tarkoitukseeni ja mikä parasta näillä saa hyvän leikin aikaiseksi muutenkin kuin pienessä nukketeatterissa, joka tietenkin on myös ehdottomasti järjestettävä.


Askarteluun tarvitaan:

Pieni läjä pahvia
A4 paperi
Liimaa
Tussit tai askartelumaaleja
Jäätelötikku/eläin


1. Leikataan sopivat kappaleet askarreltavia otuksia varten, jotka siis voivat olla vaikka mitä eläimiä tai tosiaan otuksia.. Meillä tehtiin linnut ja kala.

Esimerkkiä linnun osista kuvassa alla. Osia voi tehdä oman makunsa mukaan ja niin monimutkaisina tai yksinkertaisina kuin haluaa.


2. Väritetään osat halutulla tavalla.

3. Liimataan osat paikoilleen.

Tämänkin kohdan voi antaa pienen tehdä itse, kunhan osat nyt suunnilleen menevät oikeille paikoilleen. Tässähän ollaan tekemässä hullunkurisia lintuja 😁 Pientä ohjausta tietenkin on hyvä antaa. Vaikka kuten meillä itse mallia näyttäen.



Meillä ainoastaan silmät ovat minun värittämät ja piirtämät, niiden paikoileen asettelijana toimi kuitenkin pikkuneiti itse.

Tästä syystä oli helpompi tehdä silmän alle tuleva musta osa vähän isommaksi verrattuna päälle liimattavaan valkoiseen osaan.

Ripset oli sen verran pienet ja haastavat neidille laitettavaksi, että niiden asettelu on allekirjoittaneen oman käden tulosta. Muutenhan pienellä ohjauksella kaikki sujuikin pikkuneidiltä itseltään.



4. Lopuksi liimataan jäätelötikku jaloiksi ja liikuttelua varten.



Sitten vaan kuivumisen jälkeen teatteri pystyyn!

Nämä linnut ja muut otukset voi muuten liimata myös korttiin tai tauluun. Tai sitten sellaisen voi tökätä tylsän viherkasvin kaveriksi kukkaruukkuun, mikseipä vaikka istutuksenkin viereen kertomaan mitä ihmettä purkkiin onkaan istutettu, laita otus kantamaan nimilappua kyljessä tai nokassa (suussa)!

Tässä nyt vielä toinen lintu ja myös neidin kokoonlaittama ja värittämä kala.

Puuhakerhossa tapahtuu

Vinkki!

Osa nettiselaimista skaalaa värityskuvat pienemmäksi, kun niitä yrittää tulostaa. Tallenna kuva omalle koneelle ja tulosta esim. Windowsin kuvan katseluohjelmasta, niin kuva on A4-kokoinen.

Aiheet: Avainsanat:

Nämäkin saattavat kiinnostaa sinua

Askartele helppo kello ja opeta lapselle kellonajat

Kellon opettelu on taito, joka on hyvä hallita mahdollisimman varhain, ainakin perustasolla tietäen tasatunnit ja siitä sitten syventäen asiaa lapsen ehdoilla. Meilläkin alkaa eskarilaisen opittua…

Kymmenen tikkua laudalla leikki

Kymmenen tikkua laudalla leikillä on monia nimiä ja sääntöjä. Esittelen tässä itselleni tutun version, tätäkin tuli omassa lapsuudessani leikittyä tuhottoman monta kertaa. Leikki muistuttaa jonkin…

Nurkkis leikki

Nurkkis on hauska leikki, jonka leikkimiseen ei tarvita kuin liuta lapsia ja talo jonka ympärillä saa ja on turvallista juosta. 1. Yksi leikkijöistä valitaan nurkkikseksi,…