Traktori askartelu

Tämä helppo askartelu oli todella oman 3-vuotiaan poikani mieleen ja vielä 4-vuotiaanakin poikani tykkää askarrella näitä!

Tekeminen yhdessä on varmasti se paras osa, mutta näppärä 4-vuotias tekee tämän riemumielin itsekseenkin, kunhan vähän vierestä valvoo, että ei ihan vallattomaksi mene touhu.

Tekemiseen tarvitaan:

Askartelupahvia kahta väriä, joista toinen musta
Paperi
Liimaa
Sakset
Tussit
Lyijykynä

1. Piirrä tai lapsi voi piirtää itse kykyjensä mukaan mustalle askartelupahville iso ympyrä ja vähän pienempi ympyrä renkaiksi, sekä pakoputki. Piirrä toiselle pahville traktorin runko.

2. Anna lapselle sopivat sakset ja päästä leikkaaminen vauhtiin. Leikkaamisessa voi apu olla tarpeen.

3. Liimaa (tai lapsi voi liimata ne itse, ainakin ohjatusti) askartelupahvipalat oikeille paikoilleen paperille.

4. Kun liima on kuivahtanut, piirrä traktorille lamput ja muut koristukset. Toki ne voi askarrella eri värisistä askartelupahveistakin, jos intoa riittää.

5. Vuorossa onkin sitten se varmaan kaikista hauskin kohta, anna lapselle tussit käyttöön ja anna lapsen piirtää värikästä kuraa traktoriin ja sen ympärille!

Ideana, taideteoksen voi antaa sitten valmiina vaikkapa isänpäivä- tai syntymäpäiväkorttina isälle tai isoisälle.

Pitääkö lapsesi traktoreista? Tästä löydät lisää traktoriaskartelua.

Puuhakerhossa tapahtuu

Vinkki!

Osa nettiselaimista skaalaa värityskuvat pienemmäksi, kun niitä yrittää tulostaa. Tallenna kuva omalle koneelle ja tulosta esim. Windowsin kuvan katseluohjelmasta, niin kuva on A4-kokoinen.

Aiheet: Avainsanat:

Nämäkin saattavat kiinnostaa sinua

Viimeinen pari uunista ulos leikki

Tämän tuttuakin tutumman leikin olin ihan unohtanut, ennenkuin joku siitä mainitsi minulle. Siksi ajattelinkin nostaa klassikon esille tänne! Tätä leikkiä on tullut koulun pihalla leikittyä…

Pääsiäispupu askartelu

Tämä helppo söpö pääsiäispupu askartelu sopii mainiosti pienten kanssa yhdessä tehtäväksi tai vähän isommillekin askartelijoille. Pupu sopii mitä parhaiten pääsiäspöytään suklaamunien tai servettien pidikkeeksi, mutta…

Tee se itse leikkialusta lapsille

Joiltain syntymäpäiviltä jäi nurkkiin pyörimään valkoinen kertakäyttöinen pöytäliina, jonka toinen puoli on sellainen vahakangastyyppinen ja toinen karkeampi. Sen verran se kuitenkin oli saanut kärsiä, että…