Somat paperiperhoset askartelu

Pienet somat paperiperhoset askartelu on helppo toteuttaa yksinkertaisista tarvikkeista.

Askartelu vaatii kuitenkin hieman näppäryyttä, joten pienet sormet saattavat kaivata hieman vanhemman apua.

Näitä paperiperhosia voi sitten tehdä eri kokoisina ja kiinnittää esimerkiksi onnittelukortteihin vaikka äitienpäivänä, niistä voi tehdä asetelman ikkunaan roikkumaan tai vaikka mobilen perheen pikkuväen ihasteltavaksi.

Värillisistä perhosista kuvassa näkyvä alin yksittäinen perhonen on tehty siten, että ylä ja ala siivet ovat saman kokoiset.

Tarvitset askarteluun:

A4 kopiopaperia, värillistäpaperia tai vesiväripaperia.
Vesiliukoiset tussit tai vesivärit
Sakset
Teippiä
Viivaimen
Lyijykynän
Ja vaikkapa vanhan kuivuneen mustekynän

1. Piirrä paperille suorakaide kokoluokka n. 10×5 cm (voit kokeilla tehdä useita eri kokoisia).



2. Jaa suorakaide kynän ja viivaimen avulla pituussuuntaan kahteen osaan kutakuinkin siten, että yläosaan jää siiviksi 2/3 ja alaosaan siiviksi 1/3 koko korkeudesta.

3. Lyhennä saksilla leikkaamalla alaosan siipiä päistään sopivasti, tässä annetussa esimerkissä n. 1 cm.



4. Leikkaa vielä yläosan ja alaosan siipien välissä kulkevaa viivaa pitkin vähän matkaa, tässä esimerkissä n. 1,5 cm paperia halki. Älä kuitenkaan katkaise kokonaan!



5. Pyöristä siipien päät leikkaamalla niitä vähäsen.



6. Käytä vanhaa kuivunutta mustekynää tms ja “piirrä” siipien reunasta n. 0,5 cm sisemmäs pitkulaista ovaalia muistuttava painamisjälki. Tämä tehdään perhosen nurjalle puolelle (samalle missä piirrosviivat ovat). Kuvassa paperi käännetty siten, että näkyvissä on perhosen etupuoli ja piirrosjäljet on jätetty taakse.



7. Paina nyt perhosta varovasti keskeltä siten että siivet saavat samalla muotonsa. Kiinnitä pienellä teippipalalla keskiosan ympäri.



Jos käytät vesiväripaperia, voi sen muotoilussa  joutua käyttämään sorminäppäryyttä vähän enemmän, koska paperi on jäykempää.



8. Valmiit perhoset voidaan nyt värjätä tusseilla tai vesiväreillä.

Itse kokeilin useita tapoja. Tässä muutama vinkki.

Jos teet perhosia vesiväripaperille voit melko huoletta käyttää vesivärejä joko suoraan tai suihkepullolla kostutetulle paperille. Veden määrä kannattaa kuitenkin pitää pienenä. Voit kuivumisen jälkeen joutua hieman uudelleen muotoilemaan perhosia.

Värjäämisen voi toki tehdä etukäteenkin, tosin väriä saattaa lähteä pois työstön aikana.

Tavallisen kopiopaperin kanssa voi hillitysti käyttää vesivärejä edellä mainituin tavoin, mutta veden kanssa pitää olla varovaisempi.

Paperi saattaa olla jonkin verran ruttuisempi ja oikomista ja muotoilua joutuu todennäköisesti tekemään enemmän tai vähemmän.

Voit kokeilla myös vesiliukoisia tusseja. Tapa toimii kummalla paperilla tahansa. Väritä satunnaisesti eri väreillä ja kostuta varoen suihkepullolla. Anna värien levitä jollakin alustalla kuten lautasella, sillä väriä leviää ympäristöönkin.

Perhosten kuivuttua joutuu niitä mahdollisesti vähän muotoilemaan uudelleen.

Puuhakerhossa tapahtuu

Vinkki!

Osa nettiselaimista skaalaa värityskuvat pienemmäksi, kun niitä yrittää tulostaa. Tallenna kuva omalle koneelle ja tulosta esim. Windowsin kuvan katseluohjelmasta, niin kuva on A4-kokoinen.

Aiheet: Avainsanat:

Nämäkin saattavat kiinnostaa sinua

Tulostettava laskemistehtävä -Laske kuinka monta kakkua ja karkkia?

Tällä kertaa lasten iloksi herkullinen laskemistehtävä! Laske kuinka monta kakkua ja karkkia on kuvassa. Kirjoita oikeat vastaukset kuvan alla oleviin laatikoihin.  

Kuumailmapallo koriste askartelu kennopaperista

Tämä helppo kuumailmapallo koriste askartelu on omiaan somistamaan vaikka kesäisiä tai miksei syksyisempiäkin lastenjuhlia pihamaalla. Ripusta vaikka puihin tai pyykkinarulle. Tai tee sommitelma juhlapöydän päälle…

Kymmenen tikkua laudalla leikki

Kymmenen tikkua laudalla leikillä on monia nimiä ja sääntöjä. Esittelen tässä itselleni tutun version, tätäkin tuli omassa lapsuudessani leikittyä tuhottoman monta kertaa. Leikki muistuttaa jonkin…