Kärpässieni liisteri-sanomalehti askartelu

Tämän helpon kärpässienen toteutimme yhteistyössä tuolloin 5-vuotiaan pikku vintiöni kanssa jo jonkin aikaa sitten. Homma onnistui ihan hienosti pikku kätösiltäkin, mutta toki pientä apua oli eräissä vaiheissa syytä tarjota.

Omalla pojalla kärsimättömyys taisi olla suurin haaste. Mutta kun sieni sitten saatiin valmiiksi, olikin se niin ilahduttavan mieleinen, että yhäkin toista vuotta myöhemmin, sieni on edelleen (ihme kyllä) ehjä ja sillä yhä leikitään.

Askarteluun tarvitaan:

Sanomalehden suikaleita
Liisteriä (voit tehdä sen itse kotoa löytyvistä aineista vaikkapa tällä ohjeella)
Jokin pyöreä kulho tms (sienesi kupu tulee olemaan samaa kokoa)
Muovipussi (sellainen, että kulho sopii sisään)
Sormivärejä tai askartelumaalia ja tarvikkeet
Liimaa
Pakkausteippiä, maalarinteippiä
2 wc-paperihylsyä tai talouspaperihylsy
Kopiopaperia
Rei`ittäjästä jäännöspaperi pyörylöitä

1. Valmistetaan ensiksi sienelle kupu. Peitä siis kulho muovipussilla.

2. Ala sitten valella sanomalehtisuikaleita joko siveltimellä tai vaan upottamalla liisteriin (ylimääräisen saa pois liu´uttamalla suikaletta sormien välistä, niin ylimääräinen liisteri tipahtaa takaisin liisteriastiaan).

3. Asettele liisteröityjä suikaleita ristiin rastiin kulhon päälle tasaisesti, kunnes suikalekerros on riittävä (ehkä pari kolme kerrosta nyt ainakin). Anna kuivahtaa ainakin yön yli.

4. Voit koittaa irrottaa kupua varovasti kulhon päältä. Jos kupu ei irtoa nätisti muovipussista, voit antaa vielä kuivua tai nopeuttaa kuivumista varovasti hiustenkuivaajalla kuivaamalla. Muista ettet kuivaa liian läheltä ja kuivaaminen on aina aikuisten tai isompien hommia! Jokatapauksessa kulho kannattaa ottaa muovipussin sisältä pois.

Voit halutessasi vielä liisteröidä lisää suikaleita kupuun ja siistiä reunat, joko leikkaamalla tai taittamalla liisterisuikaleita reunan yli. Ei haittaa vaikka kupu olisikin vielä kostea.

Jos haluat voit liisteröidä pinnalle kopiopaperista kerroksen. Se helpottaa saamaan maalatessa tasaisemman värin pintaan. Mutta muista että kopiopaperi on paksumpaa kuin sanomalehtipaperi, joten älä jätä paperin valmiita reunoja näkyviin, sillä “kynnyksestä” tulee silloin melko näkyvä. Käytä siis vain revittyjä reunoja kopiopaperisuikaleissasi. Muista antaa kuivua vielä. Tai nopeuta kuivaamalla vähäinen kosteus hiustenkuivaajalla pois.

Halutessaan pintaa voi myös varovasti hioa hienolla hiekkapaperilla tasaisemman lopputuloksen aikaansaamiseksi, varsinkin papereiden reunojen kohdalla niiden kulkiessa ristiin rastiin toistensa yli.

5. Maalaa kuivunut sienen kupu punaiseksi (tai minkä väriseksi haluat) ulkopinnaltaan. Ja anna kuivua.

6. Tehdään nyt sienelle varsi. Jos käytät wc-paperihylsyjä, teippaa kaksi wc-paperihylsyä päällekkäin pakkausteipillä ja päällystä putkilo liimaamalla kopiopaperia päälle. Tai ota talouspaperihylsy ja päällystä se samaan tapaan kopiopaperilla.

7. Kun sienen kupu on kuivunut, liimaa sienen pintaan rei´ittäjän jäännöspaperi pyörylöitä (rei`ittäjän roskasäiliöstä) ja anna kuivua. Jos re`iittäjän roskakotelo sattuu olemaan tyhjä, äkkiäkös muutama rei`tysroska sinne saadaan 🙂

8. Liimaa lopuksi varsi paikoilleen. Liiman kuivuttua voi liimauksen vielä varmistaa esimerkiksi maalarinteipillä tai kuten meillä, pakkausteipillä, joka ei alta mihinkään näy.

Valmista tuli, näitä voisi tehdä vaikka koko korillisen erilaisiin leikkeihin tai miksei koristeeksikin 🙂

Puuhakerhossa tapahtuu

Vinkki!

Osa nettiselaimista skaalaa värityskuvat pienemmäksi, kun niitä yrittää tulostaa. Tallenna kuva omalle koneelle ja tulosta esim. Windowsin kuvan katseluohjelmasta, niin kuva on A4-kokoinen.

Aiheet: Avainsanat:

Nämäkin saattavat kiinnostaa sinua

Tulostettava laskutehtävä eskarilaiselle! Kuinka monta lelua?

Tässä jälleen uusi tulostettava laskutehtävä eskarilaiselle! Klikkaa kuvaa ja tulosta. Kuvat voi myös värittää!

Kolme kivaa dinosaurus värityskuvaa

Pitääkö lapsesi dinosauruksista? Tulosta ja anna hänelle väritettäväksi nämä kuvat ja lapsesi saa mukavaa puuhaa joksikin aikaa. Hän saattaa pitää myös värityskuvasta, jossa on monta…

Montako pyörää menee vasemmalle, montako oikealle? Tulostettava eskarilaisen päättelytehtävä.

Tulosta mukava päättely- ja laskentatehtävä eskarilaiselle tai nuoremmalle. Tehtävässä tulee laskea montako polkupyörää kulkee vasemmalle ja montako kulkee oikealle.