Hama helmet sopivat korttiaskartelusta nukkekotiaskarteluun

Hama helmet ovat mukavia askarrella ja niistä saa yllättävän monia hauskoja värikkäitä hahmoja, koruja sekä vaikka nukkekodin tarvikkeita! Hama helmiähän löytyy kaupoista valtavasti eri värisiä.

Tällä kertaa en anna tekemiseen kuitenkaan mitään varsinaista ohjetta, mutta muutamia ideoita kylläkin. Aloitetaan kumminkin perusteista jos joku niitä vaikka kaipailee.

Hama helmet asetellaan haluttuun muotoon sopivan malliselle tähän tarkoitetulle alustalle. Alustoja on myytävänä siis eri mallisia ja kokeilemalla selviää parhaiten tarkoitukseen sopiva malli.

Kun helmet on aseteltu, laitetaan leivinpaperi helmien päälle ja silitetään silitysraudalla helmet matalalla lämmöllä yhteen. Silityksessä helmet siis hieman sulavat kiinnittyen toisiinsa ja siksi silityksessä on syytä olla varovainen ettei polta itseään. Silityksen jälkeen kun työ on jäähtynyt, alusta poistetaan varovasti.

Helmistä saa tehtyä tietenkin myös helmikoruja pujottamalla helmiä naruun, siimaan tai kumilankaan. Mutta myös valmiita hahmoja voi käyttää riipuksena tai vaikka joulukuusen koristeena.

No se perusteista, nyt lisää niitä ideoita esittelyyn.

Koska tämän jutun kirjoitusajankohta osuu pääsiäistä edeltävään aikaan, muutama idea siihen liittyen.

Kuvassa näkyvät tiput on liimattu kartongille. Samaan tapaan voi koristella kortin kuin kortin.  Liimaa vaan haluamansa hahmon tai kuvion korttiin.



Nämä tiput eivät ole kuitenkaan lähtemässä postijakeluun vaan istuvat pääsiäisasetelman koristeena. Eikä munien tarvitse olla värikkäitä kun tiput tuovat tarpeeksi väriä asetelmaan. Huomaa että asetelman keskellä istuu pörtöinen tipu hama helmistä tehdyn narsissin kera.



Tässä muutama hahmo hama helmi hahmoista, joita meidän taloudesta löytyy innokkaiden askartelijoiden tekemänä satakunta..



Ja sitten vielä nukkekoti ideoita.

Hama helmistä voi tehdä tuolin, sängyn, kaapin tai melkein mitä vaan melko yksinkertaisesti.
Tässä nyt on tehty kirjahylly, pikku pöytä ja kenkäteline.



Esimerkiksi hyllyn tekeminen ei ole homma eikä mikään.

Ensiksi tehdään kehikot (kaksi samanlaista) ja sitten hyllylevyt (kuinka monta niitä onkaan), niihin voi suunnitella vaikka minkälaisia kuvioita ja väriyhdistelmiä.

Tämän jälkeen osat liimataan yhteen. Jos sinulla on kuumaliimapistooli ja liimaa, homma on hetkessä valmis.

Pelkällä askarteluliimallakin pärjää (itse käytin) kunhan tukee liimaantuessa jollakin ja varmistaa, että osat ovat suorassa ja pysyvät paikoillaan. Tämän voi tehdä vaikka tukemalla esimerkiksi tulitikkurasialla hyllyä hyllylevyn alta ja asettamalla kehikkoineen (toisarvoisten) kirjojen väliin liimaantumaan.

Kenkätelineeseen on käytetty myös katkaistuja tulitikkuja jotka on “maalattu” mustalla permanent markerilla. Lisäksi helmet on kiinnitetty toisiinsa liimaamalla sekä helmien sisään sujautetulla tikun pätkällä.

Sitten lopuksi muutama varoituksen sana, eli jos hama helmiä ei silitä kunnolla yhteen, voi helmet herkästi irrota ja joutua vaikka pienten tutkijoiden suuhun. Ja jos taas silittää liikaa voi työ käyristyä.

Ja vielä yksi varoitus, tähän hommaan voi jäädä pahasti koukkuun..

Puuhakerhossa tapahtuu

Vinkki!

Osa nettiselaimista skaalaa värityskuvat pienemmäksi, kun niitä yrittää tulostaa. Tallenna kuva omalle koneelle ja tulosta esim. Windowsin kuvan katseluohjelmasta, niin kuva on A4-kokoinen.

Aiheet: Avainsanat: ,

Nämäkin saattavat kiinnostaa sinua

Paperilaatikko, osa 2

Tein erillisen ohjeen paperilaatikon eli origamin tekemiseen osassa 1. Tässä osassa 2 esittelen muutamia ideoita noiden laatikoiden hyödyntämiseen. Itse näitä rasioita olen käyttänyt mm. nukkekodin…

26 ideaa piirtämiseen ja maalaamiseen

Joskus lapsi tai mikseipä itsekin kaipaa ideoita piirtämiseen tai maalaamiseen ja sitten ei vaan keksi yhtään mitään. Tässä 26 ideaa piirtämiseen ja maalaamiseen! Anna lapselle…

Pääsiäisen väritystehtävä – etsi kaksi samanlaista!

Tässä tulostettavassa väritystehtävässä tulisi etsiä kaksi samanlaista kuvaa ja värittää ne samalla värillä. Klikkaa kuvaa ja tulosta!