Paperilaatikko osa 1

Paperilaatikko origami on niin helppo ja kiva tehdä, että näitä tekee ihan ilokseen.

Rasian tekoon voi tietysti käyttää melkeinpä mitä tahansa paperia. Kokeile vaikkapa sanomalehteä, lahjapaperia tai vaikkapa rakennuksilta tuttua suojapaperia.

Ehkäpä parasta tässä ohjeessa on se, että voit tehdä samalla ohjeella niin ison tai pienen rasian kuin haluat. Toki oikein isoon rasiaan kannattaa valita jämäkämpi paperi tai tukea laatikon pohja pahvilla.

Tässä ensimmäisessä osassa teemme perus rasian A4 kokoisesta kopiopaperista, jonka koko valmiina on n. 7,5 cm x 7,5 cm.

 

1. Aloita piirtämällä kopiopaperille haluamasi kuviointi, lasten koristamat paperit ovat mitä parhaimpia (kuvioinnin voi toki piirtää myös laatikon ollessa valmis, tosin siinä on omat haasteensa). Kuvion ei tarvitse ulottua koko paperille koska vain osa tulee käyttöön. Itse käytin tässä kultatussia.

Paperilaatikko osa 1

 

2. Taita paperi niin, että laitat reunat vastakkain kuten kuvassa. Eli paperin pitkä sekä lyhyt reuna vastakkain.

Paperilaatikko osa 1

3. A4 paperista jää tekemäsi taitoksen jälkeen ylimääräinen suikale joka leikataan pois. Leikkaamisen jälkeen, avaa paperi. Tuloksena syntyy neliö.

Huomaa, että voit halutessasi piirtää paperille viivan avuksi leikkaamiselle tai leikata taitetun paperin reunaa apuna käyttäen, mutta jokatapauksessa leikkaus kannattaa tehdä huolellisesti, jotta taitokset onnistuvat hyvin.

Huomaa myös että taitos tehtiin nyt niin, että kuviointi jäi sisäpuolelle jotta varmistuisimme siitä, että kuviointi osuu jäljelle jäävälle alueelle paperia. Tämä on makuasia ja itse tykkään tehdä näin. Jos haluat, tee sama taitos nyt toiseen suuntaan niin, että kuvio jää ulkopuolelle.

4. Taita paperi ristikkäiseen suuntaan kahtia ja avaa paperi. Ristin keskusta on nyt siis tulevan laatikon keskikohta. Huomaa tarkistaa, että kuviointisi on tässä kohtaa alapuolella, eikä siis näkyvissä kuten kuvassa..

5. Käännä paperin kulmat keskikohtaan. Tuloksena syntyy pienempi neliö.

6. Käännä nyt paperin reunat yksitellen niin, että niiden syrjä käännettynä kulkee keskikohdan poikki. Nosta käännökset auki. Tuloksena sait luotua laatikolle reunat ja pohjan.

 

7. Valitse laatikostasi kaksi vastakkaista puolta ja avaa taitokset niistä kokonaan auki kun työstät niitä. Näet nyt taitosjäljistä mistä paperin kuuluu taittua takaisin reunaksi.

8. Taita paperin nurkat nyt niin, että äsken avatun reunan yläosaan muodostuneen kolmion ulko kulmat oikealla ja vasemmalla käännetään äskeisen kolmion alalaidan (eli hypotenuusan) keskikohtaan, jonka piirsin kuvaan pallolla.

Paperilaatikko osa 1

Painele nurkkaataitokset aina pohjan ja reunan väliselle taitokselle asti.

Ala nostamaan laatikon aukinaista laitaa varovasti ylös samalla asettaessasi oikeaa ja vasenta laitaa oikeille paikoilleen pystyyn.

Nostaessasi paperin laitaa, kulmat laskostetaan sisäänpäin. Oikealle ja vasemmalle muodostuu ikäänkuin kolmiot (merkitty sinisellä kuvaan alla), jotka seisovat kärjellään (kuviointisi näkyy näissä osissa).

Paperilaatikko osa 1

Näet kyllä nostaessasi kuinka paperin kuuluu taittua, sillä sanallisessa selityksessä menee kieli solmuun.. Asia selviää ehkäpä parhaiten kuvasta alla.

Paperilaatikko osa 1

9. Taita nyt pystyssä oleva laita laatikon keskelle, noudattaen aiemmin tehtyjä taitoksia siten että laatikon reuna asettuu paikoilleen.

Paperilaatikko osa 1

10. Toista toiselle reunalle kohdat 8-9.

Paperilaatikko osa 1

Tadaa! Laatikko on valmis, nyt siihen voi kerätä vaikka pikku aarteita talteen. Osassa 2 on lisää ideoita laatikkojen hyödyntämiseen ja koristeluun.

Puuhakerhossa tapahtuu

Vinkki!

Osa nettiselaimista skaalaa värityskuvat pienemmäksi, kun niitä yrittää tulostaa. Tallenna kuva omalle koneelle ja tulosta esim. Windowsin kuvan katseluohjelmasta, niin kuva on A4-kokoinen.

Aiheet: Avainsanat:

Nämäkin saattavat kiinnostaa sinua

Puuhippa leikki

En itse ole tätä puuhippa leikkiä koskaan leikkinyt tai edes kuullut tästä ennenkun joku siitä vinkkasi minulle. Koska leikki todella vaikuttaa niin hauskalta kuin kehujat…

Kärpässieni liisteri-sanomalehti askartelu

Tämän helpon kärpässienen toteutimme yhteistyössä tuolloin 5-vuotiaan pikku vintiöni kanssa jo jonkin aikaa sitten. Homma onnistui ihan hienosti pikku kätösiltäkin, mutta toki pientä apua oli…

Helpot kirjekuoret, kaksi erilaista ohjetta

Itse tehdyt kirjekuoret on minusta ihania, kuten käsin kirjoitetut kirjeet ja kortitkin! Siksipä tämä helppo ohje kannattaa laittaa talteen. Tässä ohjeessa nyt käytän valmiita ostettuja…