Voikukkaseppele ohje

Mikäpä kruunaisi ihanan kesäpäivän kuin aurinkoinen kukkaseppele, joka tässä esimerkissä on tehty perinteisesti voikukista. Voikukkaseppele kruunaa myös mukavasti kesäiset juhlat! Seppeleen tekoon on varmasti monia keinoja, mutta tässä nyt itselleni tuttu tapa. Joten voikukkaseppele ohje on tässä, olkaapa hyvät.

1. Aloitetaan seppeleen teko keräämällä tukku kukkia varsineen. Tai sitten kerätään tarpeen mukaan, kukkien riittävyys kannattaa tietysti vain varmistaa etukäteen.

Vaihe 1

Varret saa olla mielellään ainakin aloituskukissa todella pitkät.

Voikukista tehdessä olen itse kokenut helpommaksi käyttää kaksi kukkaa runkona, joiden ympärille seppelettä aletaan sitoa, kuten kuvassa yllä.

Voikukista voi olla hyvin paksut poikki poksahtavat varret, joten kun runko on paksumpi, ei kukan tarvitse taittua niin paljon, kun se kiedotaan paikoilleen.

Muita kukkia käytettäessä voi olla tarvetta useammalle runkokukalle.

2. Kukan varsi runkokukkien päällä käännetään etukautta taakse. Kuten kuvassa alla.

Vaihe 2

3. Juuri taakse käännetty varsi käännetään nyt tähän varteen kuuluvan kukan edestä oikealta puolelta vasemmalle. Katso kuva alla.

Vaihe 3

4. Samalla tavalla nyt lisätään kukkia seppeleeseen tarpeellinen määrä.

Jos käytössäsi on oikein paksuvartisia kukkia kannattaa varret katkoa, kunhan saat kukan kiinnitettyä sen verran, että kukat pysyvät paikoillaan.

Jos nimittäin et katko ylimääräistä vartta, voi käydä niin, että seppele ei taivu kunnolla päähän laitettavaksi. Asiaa yritin hahmottaa tässä alla olevalla kuvalla.

Vaihe 4

5. Nyt seppelettä kasvatetaan vain sopivan mittaiseksi. Kuvasta näet tarkemmin kuinka kukkien sidokset menevät.

Vaihe 5

6. Tämä kohta on varmasti vaikein sanallisesti selitettävä, mutta nyt siis pitäisi vaan pujotella nuo varret tuonne vastapuolen sidosten väleihin, mikä nyt minnekin sopivasti sujahtaa. 

Vaihe 6

Vaihe 7

7. Lopuksi varmistetaan seppeleen kestävyys jollain pidemmällä varrella joka kiedotaan huolellisesti. Sillä voi ikäänkuin sitoa seuraavan vastapuolen kukan ja sitten lähteä takaisin samaan suuntaan josta varsi tulikin, sidosten väleihin pujotellen.

Liitokseen voidaan pujotella myös erillinen kukka sitomaan koko seppele. Kukan varsi pujotellaan mahdollisimman hyvin seppeleeseen kiedottujen kukkien sidosten alle.

Sen jälkeen kaikki ylimääräiset varrenpäät saa katkoa pois.

Vaihe 8

Ideana tähän lopuksi, seppele voi koristaa pään sijaan tai käytön jälkeen myös vaikkapa ovea!

 

Puuhakerhossa tapahtuu

Vinkki!

Osa nettiselaimista skaalaa värityskuvat pienemmäksi, kun niitä yrittää tulostaa. Tallenna kuva omalle koneelle ja tulosta esim. Windowsin kuvan katseluohjelmasta, niin kuva on A4-kokoinen.

Aiheet: Avainsanat:

Nämäkin saattavat kiinnostaa sinua

Helpot vappunaamarit askartelu

Askartelu lasten kanssa on mukavaa ja siksi tällä kertaa ideaa vappunaamareihin. Ja onhan se vappukin nurkan takana jo. Itse tein lapsuudessa naamareita useita, aina joka…

Kapteeni käskee

Omasta lapsuudesta muistan tämän leikin, mutta omat lapseni eivät olleet tästä kuulleet aiemmin, joten laitetaan nyt tännekin esille.   1. Yksi leikkijöitä valitaan tai arvotaan…

Harjoittele kirjainta B

Kirjainten harjoittelu mallin mukaan kehittää ja vahvistaa lapsen kynän käsittelytaitoja. Tulosta kuva ja anna lapsen harjoitella kirjainta B ja pieni b. Kuvatkin voi värittää, jos…