Helmi avainnauha

Helmistä voi perus kaulakorujen ja rannerenkaiden lisäksi tehdä vaikkapa astetta persoonallisemman avainnauhan.

Tekeminen on helppoa ja sujuu jo melko pieniltä lapsilta. Oma tyttäreni teki tällaisen eskarissa.

Tähän nauhaan käytetyt helmet ovat puisia, mutta muoviset käyvät yhtä hyvin. Varmista vain, että kuminauha ja helmet ovat yhteensopivan kokoisia.

 

Tekemiseen tarvitaan:

n. Metrin mittainen kuminauha
Avainrengas
Helmiä
Sakset

1. Pujota ensin avainrengas kuminauhaasi.

2. Laita kuminauha kaksinkerroin ja pujota muutamia helmiä kaksinkertaisen kuminauhan päällä aina avainrenkaalle asti, niin että kuminauhan päät ovat yhtä pitkät. Solmi kaksinkertainen kuminauha helmien jälkeen.

3. Ota kuminauhan päät erikseen ja pujottele haluamasi määrä helmiä kuminauhan kumpaankin päähän ja sido kuminauha solmulla yhteen.

4. Laita kuminauhan päät taas kaksinkerroin ja laita yksi helmi kaksinkertaiseen kuminauhaan. Solmi sen jälkeen päät yhteen ja katkaise ylimääräinen kuminauha pois.

Puuhakerhossa tapahtuu

Vinkki!

Osa nettiselaimista skaalaa värityskuvat pienemmäksi, kun niitä yrittää tulostaa. Tallenna kuva omalle koneelle ja tulosta esim. Windowsin kuvan katseluohjelmasta, niin kuva on A4-kokoinen.

Aiheet: Avainsanat:

Nämäkin saattavat kiinnostaa sinua

Helppo ja soma paperiruusu

Tällä yksinkertaisella ohjeella valmistuu mitä ihastuttavin paperiruusu, vaikka äitienpäiväksi. Paperiruusulla voi somistaa esimerkiksi paketin tai kortin, tietenkin näistä voi tehdä kokonaisen kranssin, kimpunkin tai mitä…

Helppo pussukka

Löysin niin ihanan helposti itse tehtävän pussukan, että minun on aivan pakko laittaa se tänne esille. Itseasiassa olin jo itse ajatellut teettää omalla jälkikasvullani tällaisen,…

Helppo puu askartelu wc-paperihylsystä

Askartelimme tällä kertaa 3 ja 6 -vuotiaideni kanssa tällaiset erittäin helpot ja yksinkertaiset puut. Tämä askartelu sopiikin erinomaisesti pienten askarteluun ja toki pienemmät tarvitsevat hieman…